lauantai 26. lokakuuta 2013

Männä viikolla Opistolla!

Tässä muutamia kuvia taas menneeltä viikolta. Tällä viikolla oli yksi teoriakoe ja ensi viikolla niitä on kolme. Pikkusen tämä lukeminen puuduttaa, mutta kyllä nämä tästä hoidetaan. Lauantaina menemme harjoittelemaan vielä Pelastajan perustaidot -käytännönkokeita varten koululle. Tehdään kaikki käytännön koerastit ja aletaan kellottamaan suorituksia. 



Mister O. näyttää, kuinka moposahalla pätkästään oveen savusukeltajille menoaukko!

video

Rastikoulutusta ja harjoittelua Pelastajan perustaidot -käytännönkokeeseen: aikaa 2 minuuttia ja tehtävänä kaluston nosto, 8-solmu kiinteään pisteeseen, paalusolmu ja moottorisahan nosto.


Lukeminen täytyy minun tehdä silloin kun on rauhallisinta ja se on yleensä aamu klo 5:00.


Ovenmurtoharjoituksia! Moposahalla, iskuraudalla ja ns."jerkulla".




Iskurauta ei ole parhaimpia murtovälineitä, mutta kyllä silläkin pääsee ovesta sisään.


Perjantaina alkoi kaluston ja hallin kuukausihuolto. Autoista tavarat pois ja pesu, hallit pestiin ja kuivattiin, letkuhuollossa letkujen pakkausta ja pesua jne... Mukavaa puuhaa koeviikon päätteeksi ja vaihtelua tekemiseen.


Kemikaaliautossa oli sitten tavaraa tavaran perään. Hyvä, että kaverit tiesivät, mihin kaikki saadaan mahdutettua.






keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Harjoituksia ja syyslomaviikkko!

Pelastajakurssi 86 - 87 valintakokeet ovat jo käynnissä ja koulu alkaa valituille tammikuun 7 päivä. Onnea vaan kaikille hakijoille. Ilmeisesti tänä vuonna on aavistuksen vähämmän ollut pyrkijöitä ja kuulopuheen perusteella coopperi-sedän kokeessakin on porukkaa pudonnut jonkin verran pois. 


Valistuksen tunnilla opeteltiin alkusammutuksen kouluttamista. Tässä harjoitusta tehdään luokkakavereille.






Aamuinen turvakävely päättyi B-rakennuksen pihalle ja sattui olemaan komea keli! Siitä tämä kuva.


Tiistaina unohdin kännykän ja rahapussin koululle ja nyt oli muskarin jälkeen oiva hetki käydä E:n kanssa koululla pyörähtämässä. Kypärähän täytyi saada päähän ensimmäisenä!


Torstain viimeiset harjoitukset olivat viestiliikenneharjoituksia: " HÄLYTYSILMOITUS, ZR 2074, tehtävä 420, moottorivenepalo (muistaakseni), osoite: Tuuttikuja 1, Kuopio".  Häkessä päivysti vuorottain ryhmä 45 minuuttia ja antoi hälytysilmoituksia. Loppuporukka oli jaettu kolmen hengen ryhmiin ja ilmoituksen saatuamme ajoimme ko. osoitteeseen ja annoimme tilatietoja. Mielenkiintoista, vaikka loppuajasta tulikin häröiltyä ja pieniä sumia järjestettyä häkeen.





Iltalenkillä koiran kanssa: kyllä tämä Kuopion luonto on sitten komia...


Syyslomaviiko ja odotettu Pikku Kakkosen konsertti! Vastapainoa opiskelun tiimellykseen ja lapsille tärkeä juttu!




sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pelastajan perustaidot 1-4

Viikot menevät täällä opistolla vauhdilla ja joka viikko tulee mielenkiintoisia uusia aiheita, mutta myös vanhan kertaamista. PEPET 1-4 alkoi tällä viikolla ja täysin uutta asiaa tuli koko viikko. Perjantaina kuunneltiin opetuskäyttöön tarkoitettuja hätäpuheluita ja kyllä niitä kuunnellessa karvat nousivat välillä pystyyn. Mutta kaikki tämä vain vahvistaa sitä, että nyt ollaan oikealla alalla!


Tästä se alkaa. Pelastajan perustaidot DAY 1. Koko viikko mennään sitten vauhdilla ja paljon tulee asiaa. Alipäällystön opiskelijat saivat harjoitusta kouluttamisesta ja pelastajaopiskelijat taas ammattipalomiesten hyviä vinkkejä tulevaan työelämään. Kyllä oli mukavaa, mutta raskasta.

                   



Tässä ajellaan harjoitusalueelle.


Letkun pakkaamista tehtiin sitten urakalla ja pumpun käyttöharjoituksia konemiehen roolissa.


Järeällä työjohdolla kasteltiin sitten ambulanssia.. Harjoituksena oli miehityksen roolit ja kuinka perusselvitys tehdään ulkokautta rakennukseen tai sisäkautta rakennukseen. Lopuksi oli perusselvitys, joka tuli suorittaa alle minuuttiin ja kuinka ollakkaan, meidän ryhmä teki pohjat tässäkin harjoituksessa.


Jatkotikasselvitys kolmanteen kerrokseen ja lopuksi puettin vielä paineilmahengityslaitteet, köysipussi ja 42mm letku niskaan. Ei ole mitään maailman turvallisinta touhua, mutta jos turvallista työtä haluaa niin kannattaa pysyä siellä konntorilla, jossa suurin riski on paperiviilto tai perslihaksen puutuminen.





Tässä oli linja-auto pötköllään harjoitusalueella.


Ja sitten harjoituksista takaisin koululle! Mielenkiintoinen ja paljon asiaa sisältävä viikko. Loppuharjoitukset kuuluvatkin sitten omatoimiseen harjoitteluun. 


Ja tästä se sitten lähtee. Pintapelastajan sitominen paalusolmulla ja 8 solmun tekeminen pelastettavan sitteriin.


Ja tietysti palokoira joutui myös harjoituksiin mukaan, vaikka ilmeestä päätellen ei kiinnostaisi yhtään.