tiistai 27. elokuuta 2013

Ajoharjoittelua sekä teoriaa.. Kuva ja video-otoksia (lisätty muutama kuva ja video)

Toisella viikolla käytiin muutama simulointi palofysiikan tunnilla: miten rikas seos saa happea ja leimahtaa, sekä milloin palokaasut saavuttavat leimahduspisteen. Pahoittelut kuvien ja videoiden laadusta. Jouduin käyttämään pelkkää puhelimen kameraa.




VIRVE-tunnilla meille lyötiin ensimmäisenä nuo puhelimet kouraan ja saatiin räplätä niitä aika huolella. Todella hankala on kokonaisuuden hahmottaminen, mutta eiköhän sekin iskostu jossain vaiheessa kaaliin.

"Hälytys"


27.8 paloteatterilla demottiin, kuinka TV-palo etenee.



Tästä se sitten lähti, hälytysajoneuvolla ajoa harjoitteluradalla. Kun opiston pihalta lähdettiin, suu oli yhtä hymyä. Mieleen painuvinta minulle oli, kun lähdimme koululta ajamaan ja matkalla tuli päiväkotilapsia vastaan vilkuttaen, pojat huuli pyöreänä katsoen. Tajusin, että nyt ovat osat vaihtuneet. Ennen katsoin ohikiitäviä paloautoja ihannoiden palomiehiä ja nyt sain itse istua autossa ja toiset ihannoivat.. IKIMUISTOISTA!



 Tässä oli meidän auto ZR6012


Kalusto rivissä ja jonossa odottamassa 2,5 tunnin ajoharjoittelua ja keilojen kiertämistä.








Yhdellä palotalolla oli harjoittelu juuri kesken ja luultavasti kolmannen lukukauden oppilaat savusukelsivat siellä.. Tähän palataan vielä tuonnempana.


Puolessa välissä päivää käytiin syömässä ja sitten harjoitukset jatkuivat Kuopion maaseudulla pikkuteitä ajaen. Mielenkiintoista, kieli keskellä suuta hiekkateitä!






Päivän päätteeksi oli taas väsynyttä miestä kyydissä. Paljon uutta asiaa ja pitkä päivä, mutta onnellinen olo!



Seuraavana päivänä käytiin tutustumassa vähän kalustotilaan. Samanaikaisesti takana palomiehet harjoittelivat tornista alastuloa köydellä. Kuvia ja videoita olisi vaikka millä mitalla, mutta kaikkea ei tänne saa mahtumaa tai en ole kysynyt henkilöiltä lupia julkaista heistä kuvia/ videoita blogissani. 


Alkusammutus harjoituksia, kaikki muut seuraa, mutta yksi poseeraa kameralle, juuri näin!






3 kommenttia:

Jani Tolvanen kirjoitti...

Erittäin hyvää tekstiä, kuvia ja videoita. Eikun vaan kysäset luvat ukoilta ja uppailet sitä mukaa ku ehdit :) Näitä on mukava katella!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva blogi sulla. :) Jatka samaan malliin. Mun vpk:lla ei ehkä noin jännää oo, mutta kivaa on ollu.

Ja muuten jos mä vilkutan ( 28-vee ) niin uskon, että kysytte onko sulla joku hätä. :)

Petsku kirjoitti...

Kiitos paljon palautteesta! Lisää kuvia on tulossa, saan kameran mukaan seuraaviin harjoituksiin!